Kuulumisia Punkalaitumen seurakunnasta ja vähän muualtakin

Uutiset ovat hyvä mahdollisuus seurakunnan työntekijöille kertoa enemmän tärkeistä ja kiinnostavista aiheista. Teksteissä tartutaan niin tuleviin tapahtumiin kuin Suomessa tai maailmalla puhututtaviin aiheisiin. Mikäli mielessäsi on aihe, josta haluaisit lukea enemmän, vinkkaa siitä tiedotusvastaavana toimivalle Sannalle osoitteeseen sanna.lahdeniemi@evl.fi.

Kumminkaa -kirkkoseikkailu

18.6.2018 08.43

Lennokkien lennätystä urkuparvelta.

Kumminkaa -kirkkoseikkailu järjestettiin Punkalaitumella ensimmäistä kertaa 17.6. Seurakuntatalon eteen kerääntyi joukko innokkaita kummeja kummilapsineen ja kirkkotietä lähdettiin taivaltamaan erilaisilla tyyleillä. Sisälle kirkkorakennukseen ei mentykään tuttuun tyyliin vaan sivuttain kulkemalla. Sisään päästyä alkoikin varsinainen metsästys. Lastenohjaaja Leena oli piilottanut kirkkosaliin kahdeksan erilaista kasteeseen liittyvää esinettä, joita etsittiin kuvamonisteen avulla. Kylläpä jotkin esineet olivat hankalassa paikassa - ja voihan, päästiin sitä nousemaan jopa saarnatuoliinkin! 

Tohinan ja touhun jälkeen kavuttiin urkuparvelle ahdasta porraskäytävää pitkin ja matkalla hämmästeltiin kirkon salaisia sopukoita. Urkuparvella jokainen sai taitella paperilennokin, johon kirjoitettiin oma nimi. Lähtölaskennan jälkeen kaikki lennättivät liidokkinsa parvelta kirkkosaliin. Mikä ihastuksen kohahdus siitä syntyikään. 

Alhaalla etsiskeltiin oma lennokki ja tutustuttiin vielä seurakunnan lähetystyön, kummitoiminnan, kohteisiin sekä napattiin selfie kummilapsen kanssa. 

Kumminkaa -tapahtumia tullaan järjestämään toistenkin, aina vähän erilaisella sisällöllä. Tarkoituksena on tarjota kummeille mukava tapa viettää aikaa oman kummilapsensa kanssa. Seuraava kummien ja kummilasten päivä on lokakuussa. 

« Uutislistaukseen