Yhteystiedot

Punkalaitumen seurakunta
Kostilantie 67
31900 Punkalaidun
02 7674119

Pappila

pappilak.jpg Punkalaitumen pappila lienee Suomen suurimpia. Edelleen asumiskäytössä olevista pappiloista se on suurin. Nykyinen pappilan päärakennus valmistui vuonna 1897. Huoneissa oli panelointi 1,5 metrin korkeudelle. Myös katot olivat paneloidut. Katteeksi valittiin asfalttihuopa, joka on myöhemmin korvattu peltikatolla. Pappilan päädyssä on tornimainen osa, jonka alakerrassa nykyisin toimii kirkkoherranvirasto. Yläkerrassa on tilaa seurakunnan historiaa sisältävälle museolle. Aluksi tornin katolla oli terassi, mutta vuonna 1908 se poistettiin, koska sitä ei saatu vedenpitäväksi.

Vuonna 1964 päätettiin pyytää arkkitehdiltä piirustuksia Pappilan perusteellista korjausta varten.

pappilat.jpg Arkkitehdin mielestä rakennus oli komealla paikalla ja
rakennushistoriallisesti merkittävä, mutta sen laajamittainen remontointi ei ollut taloudelliselta kannalta järkevää. Tuolloin remontointi jäikin tekemättä. Uudelleen asia nousi esiin vuonna 1977, jolloin remontointi aloitettiin. Kirkkoherran virka-asuntoa pienennettiin ottamalla keskiosan salit seurakunnan toimintatiloiksi. Nuo salit ovat olleet rippikoulu- ja päiväkerhotyön tiloina sekä kokous- ja juhlapaikkana. Kirkkoherran asuttavaksi jäi Pappilan toinen pää. Remontissa uusittiin mm. kaikki ikkunat säilyttäen kuitenkin entinen malli, osa katoista laskettiin ja lämpöeristystä lisättiin. Vanhaakin osattiin arvostaa säilyttäen kauneimmat vanhat sisäkatot ja alakerran uunit.

siltak.jpgPappilasta kirkkoon johtaa silta Punkalaitumen joen yli. Riippusilta-malliseksi se muutettiin vuonna 1931. Tämän jälkeen sitä on uusittu vuonna 1955 ja vuoden 1966 joen ruoppaustöiden ja kevättulvien jälkeen. Pappilaan johtavan koivukujan koivuja on uudistettu. Kaunis riippusilta koivukujineen muodostaa paljon käytössä olevan, rauhallisen kävelyreitin keskustan asukkaille.

 

 
siltaj.jpg